Sunday, February 15, 2015

Laskiainen, ystävänpäivä ja leivontainto

Viikonloppu oli pyhitetty aringonpaisteelle, koiralenkkeilylle, ystävänpäivälle, laskiaiselle ja herkuttelulle <3 Nautimme miehekkeen kanssa ihanan rauhallisesta vielä-kahdestaan - viikonlopusta. Lauantai kylläkin oli sateinen ja harmaa, mutta ystävänpäivä piristi sitä silti.




Lauaintai-illan menuna toimi vuodenjuusto-lohi salaatti, bataattilohkot dipin kera, iso pussi filkkarin karkkia sekä leffailua <3



Lohi-vuohenjuusto-salaatti

Kahdelle

- 1 ruukku salaattia
- 1/2 iso punasipuli
- 1/2 kurkku
- 1/2 iso paketti luumukirsikkatomaatteja
- Cashew - pähkinöitä / pahhdettuja kurpitsan siemeniä (tahi molempia)
- 1 lohimedaljonki
- 1/2 paketti vuohenjuustopötköä

Kastike

- 2 rkl hyvää oliiviöljyä
- 1 rkl balsamicoviinietikkaa
- 1/2 tl suolaa
- ripaus sokeria
- (yrttejä)

Sekoita kastike jääkaappiin odottelemaan. Viipaloi vihannekset ja juusto, asettele lautaselle. Ripottele päälle pähkinät. Paista lohi pannulla voinokareen, mustapippurin, suolan ja sitruunamehun kera kypsäksi. Puolita lämmin lohi ja aseta salaatin päälle. Sekoita kastiketta ja kaada salaattien päälle. Omnom <3

Bataattilohkot

- 1 bataatti
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- siirappia

Lohko bataatti vuokaan. Mausta. Paista meheväksi n. 200 asteessa välillä sekoitellen. (Dippinä toimi tällä kertaa laiskan kokin 1 prk kermaviiliä + valmis (taco)dippipussi.)


Sunnuntaipäivänä paistoi ihana aurinko ja oli muutaman pakkasasteen piristävä ulkoilusää. Jo lauantaina kokeiltu, lahden ja metsän luontopolkuja kiertävä reilun tunnin kävely, tuntuikin äkkiä paljon piristävämmältä :) Pitäisi pitkästä aikaa kuvailla taas koiria ulkona.. Viimeksi tullut varmaan kesällä otettua ihan kunnolla noista törriäisistä kuvia. Lenkille harvoin kamera eksyy mukaan eikä talven pimeys olekaan otollisinta kuvausaikaa. Lisäksi rakas musiikkisoittimena ulkona toimiva iPhoneni on selkeästi päättämässä sanoa sopimustaan irti ja tyhjentää yleensä akun muutamassa minuutissa jos lämpötila laskee alle +5 asteen.



Viime viikonloppuinen leivontainto jatkui ja päätikin leipaista ulkoilijoita odottelemaan samaisesta blogista (Kissoja ja kasvisruokaa) löytyneen ohjeen perusteella gluteenittomia vege - laskiaispullia. Ohje oli lähes sama, mutta en lisännyt manteliaromia ja laitoin tällä kertaa hiukan reilummin psylliumia. Soijavispin resepti löytyy Kamomillan Konditoria - bogista.



Glueteenittomat vege-laskiaispullat

- 6 dl kaurajauhoja
- 2 dl kookosjauhoja
- 2 dl kaurahiutaleita
- 2,5 rkl psylliumia
- 3 tl ruokasoodaa
- 1 tl suolaa
- 2 tl kardemummaa

- 4 dl kookosmaitoa
- 2 dl soijajogurttia (esim. alpro)
- 1 dl siirappia
- 1 dl (rypsi)öljyä
- 2 rkl omenaviinietikkaa

Voiteluun vesi-siirappiseosta (sekä hasselpähkinä-/mantelirouhetta).

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita märät aineet keskenään ja lisää kuivien aineiden joukkoon. Anna vetäytyä hetki. Pyörittele märin käsin sopivan kokoisiksi palluroiksi. Paista 225 asteessa n. 12-16 min.

Väliin:

Mantelimassa / vadelmahilloa

+

Jähmeä soijavispi

- 1 prk alpron vaahtoutuvaa soijakermaa
- 1 rkl sokeria
- ripaus vaniljasokeria
- 0,25 tl agar-agar jauhetta

Sekoita aineet kattilassa keskenään. Kiehauta kattilassa koko ajan vispaten. Pienennä lämpöä ja keitä n. 2min koko ajan vispaten. Laita seos jääkaappiin jäähtymään väh. pariksi tunniksi tai esim. yön yli. Vispaa jähmettynyt seos suurimmalla teholla jähmeäksi vaahdoksi.


Pullat olivat mielestäni ihan kohtuuhyviä. Mieheke raukka kyllä totesi (vasta pullat paistettuani) ettei ole koskaan oikein erityisemmin perustanut kookoksen mausta.. Voi voi, pitänee pyöräyttää perus vehnäsiä hänelle tässä vielä joku päivä. Soijavispikerma agar agarilla jähmeytettynä oli mukava yllätys. Vaahto tosiaan vaahoutui vielä keittämisenkin jälkeen hyvin muotoiltavaksi jämäkäksi vaahdoksi. Olen jo aikaisemmin soija"kermaa" käytettyäni todennut, että pidän siitä myös paljon enemmän kuin perus kermavaahdosta. Koostumus ei ole lainkaan niin tuhti ja rasvainen, vaan mukavan kevyt ja maukas.

Tänään myös eletään tasan viikkoa 38. Kaksi viikkoa laskettuun.. Pieni jännitysmomentti on jatkuvasti ilmassa, "mitäpä jos tänä yönä...". Supistuksia tulee kylläkin sen verta harvakseltaan, vaikka välillä ovatkin jo epämiellyttävän napakoita, että olen hyvin sketpinen että vielä pariin viikkoon tapahtuisi yhtikäs mitään. Terkkarikin torstain neuvolassa totesi, että kyllä me vielä ensi viikolla nähdään.

Rv 38

Tuesday, February 10, 2015

Nyytin huone ja tavaroita

Nyytin huone odottaa valmiina ja malttamattomana käyttäjäänsä. Muutamia kuvia siis huoneen sisällöstä.


Ikean Hemnesin lipasto vaatteille.

Vanha nojatuoli pääsi (toistaiseksi) huoneen nurkkaan vaikka "imetystuoliksi".

Berliinin tuliaisia toissavuoden reissultamme

Tapettia

BabyBjörnin sitteri, myöhäinen "kihlajaislahja" anopilta

Skip Hopin jumppakaari
Fehn musiikkimobile

Pöllötyyny <3 Kirppislöytö

Ikean sänky ja - reunapehmuste, imetystyyny (kiertona tädiltäni). Ikean petivaatteet

Muumi-hoitoalusta ja hoitohärpäkettä


Mäyristaulu Jyväskylän joulumarkkinoilta

Ikean hoitopöytä


Turvakaukalo kiertona miehen siskolta, kaukalopussi

Huoneen teemaksi valikoitui vaaleaa ja beigeä, sekä piristysväreiksi hieman vihreää, turkoosia ja keltaista. Tapeteista tuli kuitenkin mielestäni ehkä hieman liian vaaleat ja "pappalamaiset" :D Kaupassa näyttää aina niin erilaiselta kuin isolla seinällä.

Tyyppi pääsee tullessaan kylläkin nukkumaan meidän kanssa vielä samaan huoneeseen. En ostanut pinnasängyn lisäksi ensisänkyä, vaan Kelan äitiyspakkaus saa toimia perinteisenä suomalaisena ensisänkynä :) Anoppi poti tarvetta mummoilla ja väkersi laatikkoon ihanan suloisen verhoilun sekä petivaatteet ja pienen peitteen <3 (En kylläkään ole vielä saanut niitä hypisteltäväksi...). Mieheke rakensi korokkeen sängyn viereen, johon laatikko mukavasti sopii.


Riippuen Nyytin vuorokausirytmistä ja yösyöttöjen määrästä, pinnasänky voi vielä siirtyä meidän huoneeseemme kun äitiyspakkaus jää pieneksi.

Sunday, February 8, 2015

Ruokablogeja ja lopunajan turhautumista

Koska Nyytin huone on täysin valmis (sopivia kaapistoja ei ole vielä löytynyt, mutta ne eivät ole akuutteja hankittavia vielä) ja lopunajan turhautuminen on alkanut nostaa päätään, yritän jatkuvasti keksiä itselleni uusia projekteja, joilla saisin ajatuksia pois jatkuvasta "odottamisesta".

Olo on viimeisen viikon aikana tullut yhä enemmän tukalaksi, kipeäksi (liitos), ahdistavaksi (hengitys) ja turpeaksi (lisääntynyt turvotus). Yhä useammin kerta kaikkiaan olotila vain suoranaisesti v*tuttaa. Tyyppi sahaa lantiossa eestaas (siltä minusta ainakin tuntuu), sillä välillä kova peppu tuntuu melkein navan alapuolella ja paine lantiossa on kova. Välillä peppu taas venyttää ja kiristää ja polttaa ihoa oikean puolen kylkiluiden alla. Koirien kanssa lenkkeily ja jumppailu ovat olleet myös vähemmällä tällä viikolla, sillä olen nukkunut uupumusta päivisin pois. Nukkuminen on öisin ja päivisin aika lailla pätkittäistä, sillä sopivan asennon löytäminen on välillä tosi vaikeaa. Heti kun hyvä asento n. sadan tyynyn avulla on löynyt ja alkaisi nukuttaa, täytyykin taas nousta pissille.. Pahimpina öinä, jolloin hengittäminen on kaikkein tukalimpaa, päädyn usein lopulta sohvalle nukkumaan lopun yöksi puolistuvaan asentoon. (Hengitä syvään ja yritä olla kiitollinen jokaisesta päivästä... ...). Turhautumista ei yhtään auttanut sekään, että molemmat raskaana olevat ystävättäreni poksahtivat tämän viikon aikana. Wääääää miksi minä olen kaikkia jäljessä :D

Tällä viikolla olen paljon lueskellut, katsellut sarjoja ja leffoja, pyörinyt kaupoissa ja lueskellut ruokablogeja. Tykkään panostaa ruuanlaittoon (ja leipomiseenkin, vaikka se ei olekaan mikään vahvin osa-alue), mutta ne ovat olleet pitkään vähemmällä. Olen pitäytynyt viikoilla omissa terveellisen kevyissä kasvissörsseleissäni (paljon keittoja, salatteja, wokkeja), joista kirjoittaminen on ehkä vähemmän hohdokasta :D Tällä viikolla törmäsin muutamiin juttuihin, joita oli pakko päästä kokeilemaan.

Yleisesti kaikki ruokatrendit huvittavat minua, mutta usein niitä on kiva päästä kokeilemaan. Nyt kaikkien suosimassa gluteenittomassa innostuksessa kokeilin minäkin ensimmäistä kertaa leipoa gluteenitonta leipää, johon löysin ihanan kuuloisen ohjeen seuraamastani blogista Kissoja ja Kasvisruokaa. Leipä oli ihan sikahyvää <3, mutta ilmeisesti en vielä ihan handlaa psylliumin käyttöä, sillä en saanut leipää pysymään kunnolla kasassa. Tähän voi myös vaikuttaa se, etten malttanut antaa leivän vetäytyä loppuun saakka ;) Tykkään kauran mausta todella paljon ja rakastan sekä pähkinötä että bataattia.. Tässä leivässä oli kaikki siis ihan täydellistä. Hunajan kyllä korvasin kyselemättä siirapilla, sillä siitä en ole koskaan pitänyt lainkaan. Tämä on kyllä niin makeaa herkkua, että toimii paremminkin tarjottavana teeleipänä/kakkuna :)



Päälle tein perus guacamole-töhnän. Kerralla väkersin taas ison satsin, jota saa mussuttaa illalla dippivihannesten kanssa :)

Guacamole

- 4 pientä avokadoa
- puolikas pieni punasipuli
- 3 valkosipulin kynttä
- 2 pientä tomaattia
- reilu loraus hyvää oliiviöljyä
- n. 1/4 sitruunan mehu
- 1/4 - 1/2 tl chiliä
- 1-1/2 tl suolaa
- mustapippuria

Avokadot kuohkeaksi muussiksi sauvasekoittimella. Punasipuli, valkosipulit ja tomaatit pieneksi muhjuksi veitsellä. Sekaisin, mausta ja vetäytymään hetkeksi jääkaappiin.

Perjantai-iltana mies poti yllättävää iltaista makenahimoa (yleensä se olen minä), sillä hän alkoi vihjailevasti kertoa työkavereiltaan kuulemistaan mikrokakuista. Mikrokakkuja olen myös joskus sivusilmällä seuraillut, mutten ole koskaan niitä vielä kokeillut. Myöhäisiltojen perus syöpöttelyhimoni ei tarvinnut kuin yhden maininnan "helppo kakku" ja olinkin jo keittiössä hääräämässä kulhojen ja jauhojen kanssa...

Helpot ja nopeat mutakakut mikrossa

(2 isoa annosta tai 4 pientä)

- 8 rkl vehnäjauhoja
- 4 rkl fariinisokeria
- 4 rkl tavan sokeria
- 6 rkl kaakaojauhetta
- 2 rkl sulaa voita/öljyä
- 6 rkl maitoa
- 2 kananmunaa
- 1 dl jäisiä vadelmia
- 2 rkl hasselpähkinärouhetta
- 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl leivinjauhetta

Kuivat aineet kulhossa sekaisin. Maito, sula voi ja kananmunat joukkoon, sekoita. Kääntele jäiset vadelmat mössöön mukaan. Jaa kahteen isoon kuppiin ja paista mikrossa täydellä teholla n. 2min (vähemmän/enemmän, riippuu millaisen ja kuinka "mutaisen" koostumuksen haluaa). Anna vetäytyä ja tarjoa esim jätskinokareen / kermavaahdon kera (näitä minulla ei klo 23 illalla valitettavasti ollut kaapissa).

Resepti ei ollut suoraan peräisin mistään blogista, vaan oli oma yhdistelmävariaationi. Resepti siis vaatinee vielä työstämistä tullakseen paremmaksi :)

Kakut ovat kyllä helppoja, mutta (tällä reseptillä) eivät mielestäni mitään superhyvää herkuteltavaa. Eivät mielestäni siis ns. kaloriensa arvoisia :D mutta toimivat akuuttiin makeanhimoon esim. myöhään illalla, kun millään ei jaksa enää ajaa ABC:lle hakemaan herkkuja :)



Tänään onkin sitten viikkoja jo 37+0, joten Nyyti on täysaikainen :) Tervetuloa!